ravintola-arvostelu

Arvostelu, Fat Lizardin brunssi

Ravintolat, buffetit ja näin myös brunssit ovat avautuneet Koronan jälkeen; päätimme kokeilla Fat Lizardin (Otaniemi) brunssia elokuun loppupuolella!

Vaikka blogissa ei ole aiemmin ravintola-arvosteluita ollut, niin kipinä tämän kirjoittamiseen syttyi jo ravintolassa. Syy tähän oli yksi yksittäinen kommentti ”Olipa rasvaista ruokaa”. Tämä kommentti laittoi miettimään, oliko ruoka hyvää – joka oli ollut hallitseva ajatus siihen saakka.

Vastaus ei itse asiassa ole yksiselitteinen; tai on ja ei.

Ruoka oli hyvää, kuten alta selviää – mutta myös kommentille oli perusteet, puhtaita papereita ei siis tullut.

Koronan vaikutukset

Ensimmäinen iso kysymys oli, miten Korona on vaikuttanut ravintolaan (olemme käyneet samalla brunssilla aiemminkin.)

Yllättävän vähän!

Ruokalista oli samankaltainen kuin ennen koronaa; suurin huomattu muutos oli leivissä – nämä oli viipaloitu valmiiksi. Esillepanossakaan ei suuria muutoksia ollut. Pöytiä oli hieman harvemmassa ja mm. jälkiruokapöydän sijainti oli muuttunut.

Yllätyin muutosten pieneydestä!

Valitettavasti isoin ja huomattavin muutos oli asiakaskato. Ennen koronaa brunssit olivat käydessämme hyvin suosittuja – nyt pöytiä oli vapaana lähes yhtä paljon kuin varattuna.

Ruoka

Ruoka oli hyvää ja maistuvaa. Mutta ei erityisen mieleenpainuvaa, parhaiten jäi mieleen mieleen omenamehu ja leipä!

Samalla kuitenkin ruoka oli ns. tukevaa, vaikka ruokalista ei siihen suoraan viittaa niin syödessä tuli ”etelävaltiot” mieleen. Kuten yllä sanoin, ruoka oli rasvaista, esim. karjalanpiirakat melkein uivat voissa. Toki voi kuuluu karjalanpiirakoihin, mutta niiden ei kuulu siinä uida.

Pääruuaksi oli tarjolla pizzaa ja lihoja (ribs & flank steak) ja ranskalaisia. Näissä ei mitään valittamista ollut, mutta ei ne maata mullistavia makuelämyksiä olleet.

Ainoa ruoka joka ei uponnut oli tryffeli-munakas; trytffelistä pidän normaalisti – tässä yhteydessä se ei vain uponnut.

Taikuri

Vielä yksi asia pitää nostaa esiin! Lapsille oli brunssilla omaa ohjelmaa taikurin muodossa. Ainakin meidän jälkikasvulle taikurin esitys osui ja upposi!

Myös ajoitusta on mietitty. Taikuri tulee kattauksen puolivälissä, jolloin lapsetkin ehtivät syödä – mutta kun on syöty ja alkaa tylsyys iskeä tulee muuta ohjelmaa, ruutuajan sijaan, ja kahvin ja jälkiruuan (…santsikierroksen) saa nauttia rauhassa.

Arvosana

Arvosanan antaminen ei ollut helppoa; ruoka oli hyvää, maukasta ja sitä oli tarpeeksi ja perheen pienimpiäkin oli mietitty.

Samalla kuitenkin jäi tunne että hinta ja laatu eivät täysin kohdanneet. Brunssi ei ole edullisimmasta päästä ja ruoka olisi voinut olla monipuolisempaa.

Ei ihan kiitettävä, mutta lähellä – 8 1/2

Hyvää

  • Palvelu oli erinomaista
  • Taikuri
  • Maukas ruoka

Kehitettävää

  • Ruokalistaa olisi hyvä monipuolistaa
  • Vähemmän on enemmän – eli valikoimaa voisi jopa pienentää, samalla laatua korottaen, tämä voi vaikuttaa ristiriitaiselta edellisen kohdan kanssa; mutta ei mielestäni sitä ole

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *