…ja vaahterasiirappi!
Korona jumittaa meidät kaikki kotiin; silloin (ja varsinkin pääsiäisenä) oli aika kokata. Kirjoittelin jo täydellisen hampurilaisen metsästyksestä. Karitsan paistista tulee artikkeli myöhemmin.
Mutta mikä on parempi tapa aloittaa aamu perheen kanssa kuin amerikkalaiset pannukakut (ja vaahterasiirappi). Sarjat ja TV ovat tehneet näistä ikonisen aamiaisen, ja kieltämättä näiden kanssa on mukava aloittaa päivä koko perheen voimin.

Resepti
Itse olen tykästynyt Helsingin Sanomien ohjeeseen. Netistä löytyy kuitenkin kymmeniä lisää. Reseptin teko ei ole vaikeaa, eikä siinä kestä kauaa.
Vihje: Tee taikinasta tarpeeksi paksua, varsinkin jos et käytä ohukaispannua paistamiseen.
Paistaminen
Paistamiseen on tosiaankin kaksi vaihtoehtoa, joita olen molempia käyttänyt. Paistaminen ohukaispannulla (minulta valurautainen pannu, jolla on ikää enemmän kuin minulla). Tässä on etuna tasainen (pyöreä) ulkonäkö. Vapaasti paistettuna taas saa isompia ja tekeminen eroaa vahvemmin lettujen paistamisesta.
Suurimpana erona lettujen tekemiseen (taikinan lisäksi) näissä onkin paistaminen. Siinä missä lettuihin halutaan rapea pinta ja lämpöä pitää olla tarpeeksi, näitä paistetaan rauhassa ja pienellä lämmöllä. Ja kuten ohjeessa neuvotaan, ensimmäisiä pidetään lämmittelemässä folion alla, kunnes kaikki on valmista herkutteluun.