arvostelu

Google Stadia

Stadia tuli paketissa

Pelikonsoli! Koskaan en ole moista omistanut, lupasin itselleni että hankin yhden kunhan saan MBA -tutkinnon valmiiksi. Tutkinto valmistui 2015; mutta vielä keväällä 2020 minulla ei ollut konsolia.

Tämä kuitenkin muuttui (vai muuttuiko, lasketaanko Chromecast & ohjain -pelikonsoliksi?) Monessa mielessä kyllä!

Googlen palvelut pyörivät konesaleissa (Haminassa ja muualla), eivät käyttäjän koneilla. Googlen toimisto-ohjelmista et löydy asennettavaa sovellusta. Ei siis ihme että Googlen pelikonsolikin luottaa verkkoon; käytännössä kuka vain saa tehokkaan pelikonsolin käyttöönsä ilmaiseksi.

Kyllä luit oikein, Laajaa listaa A-kategorian pelejä pääsee esim. PC:llä pelaamaan maksamalla pelkästä pelistä. Eikä PC:n pidä olla huippuluokkaa.

Tässä on toki muutama ”mutta”; parhaan laadun saa vain tilaamalla Pro- paketin. jonka saa (ainakin tällä hetkellä) rekisteröinnin yhteydessä ilmaiseksi.

Mutta kyllä perus PC & siihen sopiva peliohjain toimii myös pelikoneena Stadian avulla. Tämä tuli myös testattua ennen Stadia-paketin ostamista.

Hankinta

Perheessä oli painetta Just Dance:n hankkimiseen ja keväällä 2020 ja pelikonsolin hankinta tuli, taas, ajankohtaiseksi. Oma vaatimus konsolille oli Fifa ja autopeli. Aiemmin vahvimpana ehdokkaana ollut Switch ei kuvanlaadun osalta vakuuttanut; arvostelut Fifasta eivät olleet mairittelevia.

Olin jo aiemmin kiinnostuneena seurannut Stadian (tässä tapauksessa en puhu Stadin Ammattiopistosta, vaan Googlen pelipalvelusta) kehitystä. Nyt huomasin että:

  • Sieltä löytyy Just Dance
  • Fifa on luvattu syksylle

Palvelun hankinta oli erittäin helppoa. Rekisteröidyin olemassaolevilla Google tunnuksilla ja sain kuukaudeksi Premiere-paketin, ostin pelin ja pelaaminen saattoi alkaa. Aluksi PC:llä, jonka yhdistin TV:n HDMI:llä.

Stadia Premiere

Pelaaminen PC:n kautta toimi hyvin, teknisesti. Käytännössä oli hieman hankalaa siirtää se TV:n viereen ja yhdistää HDMI:llä. Joten tilasin Premiere -paketin, joka itsessään on erittäin hyvä diili. Pakettiin kuuluu Chromecast Ultra (hinta 69€ – ostaessani 79€), 3kk Premiere -oikeutta (n. 10€ / kk) ja peliohjaimen. Nyt hinta näyttää olevan alle 100€ (ostaessani 129€).

Diili on sisi kaikin puolin erinomainen.

Paketin edut

Pelejä voi pelata ilman pakettia. Eli kyllä – Stadiasta löytyviä pelejä voi pelata PC:llä, ja muutta sen huippuluokan pelikonsoliksi, ilmaiseksi. Paketin 10€ /kk maksua vastaan saa kohtuulliset edut:

  • Parempi kuvanlaatu
  • Ilmaisia ”pro” -pelejä
  • Alennuksia peleistä

Onko näistä hyötyä, kuvanlaatu on ehkä tärkein. Toinen syy miksi olen pitänyt tilauksen voimassa on ilmainen ”GRID” -peli. Joka on ok-luokan autopeli. Ei ole tarvinnut muuta peliä ostaa erikseen. Mutta en pakettia kriittisenä näe.

Odotukset & toteuma

Stadiaa hankkiessani odotukset eivät olleet korkealla. Aiemmat kokeukset niin Chromecastista kuin videneuvotteluista eivät olleet nostaneet niitä. Videon striimaaminen toki onnistui Chromecastillä, mutta esim. nettisivun selaaminen ei anna kuvaa että sillä voisi pelata videopelejä. Sama koskee videoneuvotteluja Google Meetillä.

Kuinka väärässä olinkaan! Pelatessa pelaamista verkon ylitse ei huomaa. 2-3 kertaa on pelissä ”tökkinyt”, kertaakaan en ole huomannut että käskyt ohjaimelta eivät olisi menneet perille oikeaan aikaan.

Johtopäätökset!

Ostaisinko paketin uudelleen; kyllä! Yleisesti ottaen olen tyytyävinen – en ole ns. himopelaaja, konsoli tulee käynnistettyä 2-3 krt viikossa n. tunniksi – joten useiden satasten sijoitus Pleikkaan / vastaavaan ei tunnu loogiselta. Tämä on minulle erinomainen ratkaisu.

Samalla olen hieman pettynyt pelivalikoimaan, joka tosin (puhtaasti mutulla – storea selailemalla) on kehittymässä positiiviseen suuntaan. Pettymystä aiheuttaa myös Fifan myöhästyminen, se on edelleen tulossa – mutta julkaispäivä on siirtynyt. Muita EA:n huippupelejä löytyy jo (mm. NBA).

Jos kotona on laadukas nettiyhteys ja pelikonsoli kiinnostaa suosittelen katsastamaan Stadian – mutta tarkistamanaan myös pelivalikoiman; tämä voi aiheuttaa pettymyksen.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.