arvostelu matkailu

Ylläs ja Nordic Chalet

Ylläsjärven rinne jouluaattona

Sijainti, sijainti, sijainti; nämä kolme asiaa merkitsevät asunnon kohdalla. Samaa voi sanoa loma-asunnosta!

Päätimme viettää korona-ajan joulun Lapissa, ulkoillen ja luonnosta nauttien. Vaikka turvallisuus hieman mietitytti ennen matkaa, niin jäljeenpäin ajatellen mitään ongelmaa ei ollut. Turvavälit niin rinteessä kuin ladulla olivat kohdallaan ja näiden ulkopuolella viihdyimme oman seurueen kesken. Matkan suurimmat riskit olivat pysähdykset matkalla Lappiin ja Lapista.

Ja se sijainti

Rupesimme suunnittelemaan matkaa lokakuussa ja huomasimme, muidenkin olevan samalla asialla. Majoitusten suhteen tarjonta oli hyvinkin rajoittunutta – muutaman kompromissin teimme, mutta lopulta löysimme meille sopivan vaihtoehdon Ylläkseltä.

Aiemmin mainittu sijainti on enemmän kuin kohdallaan. Hiihtoladuille pääsee ovelata suoraan hiihtämällä ja rinteestä voi laskea ovelle. Laskettelusuksia ei voi ovella laittaa jalkaan, sillä matkalla on yhdet portaat (laskiessa nämä pystyi ohittamaan) – tosin laskettelusuksien kantaminen on muutenkin helpompaa kuin pidemmän matkan hiihtäminen. Matkaa ei ole kuin muutama sata metriä.

Asunnot ja varustelu

Yksi tekemistämme kompromisseistä oli varata kaksi asuntoa, emme löytäneet tarpeeksi isoa mökkiä koko porukallemme. Toinen oli varata asunto mökin sijaan.

Kuten aina, kun jotain menettää jotain voittaa. Tehdyillä kompromisseillä oli etuja, yksi suurimmista oli sijainti – mutta myös haittoja. Näistä suurimmat olivat, mielestäni, takan puuttuminen ja myös hankalammin määriteltävä Lapin tunnelma. Toki takka liittyy tunnelmaan, mutta asunnon sijanti ja olemus liittyvät siihen vielä vahvemmin,. Kerrostalomaisessa asunnossa ei ole samaa tunnetta kuin mökissä, olisi se kuinka rivitalomainen tai mökkikeskittymässä tahansa.

Asunnoissa ei ollut mitään valitettavaa, päinvastoin. Alakerrasta löytyi lämmin suksivarasto ja pihalta lämmitystoppa autolle. Asunnossa oli sauna, kuivauskaappi ja täydellinen astiasto – TV:stä löytyi Chromecast, jonka soisi löytyvän jokaisen hotellin (/vastaavan) TV:stä. Lisäksi iloisena yllätyksenä, varsinkin perheen pienemmille matkailijoille, tuli TV:stä löytnyt Netflix.

<selitys>
Otin jouluksi Viaplayn (Valioliigan takia) ja perheen suoratoistoja rajoittaessa laitoin Netflixin tauolle. Viaplayn lastensarjat eivät saa samaa suosiota kuin Netflixin vastaavat.
</selitys>

Netflix löytyi vahingossa, kaukosäätimen ”Netflix” -nappia painaen – aluksi ajattelin että kyseessä on toisen käyttäjän unohtama tunnus; mutta ei, käyttäjänimi täsmäsi huoneiston numeroon.

Varustelu ylitti siis odotukset, paitsi yhdestä kohdasta. Asunnon hintaan ei kuulunut paperit (WC / talous) tai esim. astianpesukoneen aineet. Tämä on mielestäni hieman outoa ja myös epäkäytännöllistä. Kun asunnosta maksaa sievoisen vuokran, niin voisi olettaa ns. perustarvikkeiden kuuluvan varustukseen. Nyt näitä ostaa jokainen vuokraaja, menekki ei kuitenkaan mene 1:1:n käytön kanssa – ja harvemmin muutamaa rullaa viitsii kotiin lähteä raahaamaan. Nämä jätetään asunnolle ja näin ollen varastoa on usein jo valmiina – niin nytkin.

Miksi nämä eivät voi kuulua vuokraan?

Miksi sitten varasimme asunnon mökin sijaan

Osa Lapin tunnelmasta menetettiin asuntojen kanssa – miksi sitten varasimme asunnot. No se sijainti; ei vain suhteessa rinteisiin, vaan myös majoitusten keskenäinen sijainti. Heräsimme myöhään ja jouduimme varaamaan kaksi majoitusta, tiesimme kuitenkin että näiden välinen liikenne tulee olemaan ahkeraa – joten halusimme näiden olevan naapureita. Tämä oli mahdollista vain näissä asunnoissa.

Samalla pitää todeta asia, joka on aina mökkejä vuokratessa ihmetyttänyt. kuvien laatu ilmoituksissa. Kuvien resoluutio on usein surkea ja asuntoja ei ole stailattu lainkaan – ei ainakaan tule huijatuksi.

Ylläs

Millainen Ylläs on paikkana? Kokemukset painottuvat lasketteluun, sillä murtsikkaa en ole harrastanut sitten ala-asteen. Asia voisi kaivata muutosta; mutta Etelä-Suomen säässä investointi ei ole kauheasti houkutellut.

Osa seurueesta oli kuitenkin intohimoisia hiihtäjiä ja olen ymmärtänyt Ylläksen olevan nimenomaan hiihtäjille erinomainen paikka.

Mutta samalla, olin positiivisesti yllättynyt rinteistä. Läheskään kaikki rinteet eivät olleet auki ja sään (kts. alle) takia en Äkäslompolon puolella juuri lasketellut. Mutta Ylläsjärven Täyspitkä (punainen) ja Maailman Cup (musta) olivat erinomaisia rinteitä. Tarpeeksi pitkiä ja haastavia. Näiden kahden rinteen perusteella olisin melkein valmis rankkaamaan Ylläksen myös laskettelun puolesta Suomen parhaaksi keskukseksi, vaikka hisseissä onkin parannettavaa; ainakin omien kokemusten puolesta. Levi ja Pyhä (josta tosin kokemukset yli 10v takaa) pääsevät mitallisijjoile. Ruka sen sijaan oli, rinteiden osalta, itselleni pettymys.

Hissien osalta pettymys on oikea termi. Suurin osa hisseistä on ankkurihissejä ja Gondoli oli erittäin ruuhkainen (Korona-säännöt estivät täyttämisen, kun samaan ”vaunuun” pääsi vain saman seurueen jäseniä) ja tuuliherkkä. Tuolihissejä ei Ylläsjärven puolella ollut. Tässä on selkeä kehityskohde – vaikka tuulisuus voi tässä ollakin juurisyy, miksi hissiä ei ole rakennettu.

Levin ja Rukan etuna taas on selkeät ”kävelykeskustat” (vaikka näihin pääseminen voi autoa edellyttää), jossa ravintoloita ja kauppoja, tämä luo tunnelmaa (vaikka ei välttämättä yllä kaivattua Lapin tunnelmaa; pikemmin Alppien. Näin korona-aikana tämä ei ole ehkä niin tärkeä huomio, mutta muulloin kyllä.

Kaiken kaikkiaan Ylläksestä tulee mieleen perhepaikka – johon se sopii erinomaisesti.

Paitsi se sää. Aiemmat kokemukset Ylläkseltä on yli 20-vuoden takaa, mutta paikan tuulisuus oli muistissa. Tämä tuli taas todistettua, lomamme aikana Gondoli oli kahdesti pois käytöstä tuulen takia ja parina päivänä sumu oli niin sankka, että hississä ei edessä menijöitä nähnyt.

Menen uudelleen, mutta keväämmällä – kun todennäköisyys aurinkoisiin säihin on suurempi.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.