Suomessa on ollut jo kauan pizza-buumi, joka on Oonin pizzauunien myötä vain kiihtynyt. Vaikka kahdesta pikaruuasta hampurilainen on suosikkini, niin olen minä tähänkin buumiin päässyt mukaan, katso vaikka, todiste 2!
Nykyistä buumia hallitsee napolilainen pizza, eli pizzaa jossa on paksut, sitkeät (ja maukkaat) reunat. Roomalainen pizza on, ainakin Suomessa, jäänyt tämän varjoon. Mutta minulla on ollut mielessä jo kauan sen kolmannen, amerikkalaisen (kai?), suuntauksen testaaminen.
Eli pannupizza!
Kaapissa on muutamakin valurautainen paistinpannu, kaikki oli siis välineiden osalta valmista. Vieraita oli tulossa ja sopiva tarjottava, lapsiystävällinen, ei liian monimutkainen ja maistuva piti keksiä – pizza täytti kaikki ehdot, joten pannupizza päätyi listalle.
Kaikkihan me tiedämme Pizza Hutin pullamaisen pohjan ja juustoisen täytteen, tämä minullakin oli mielessä kun pizzaa lähdin tekemään; vaikka se ei tavoite ollutkaan.
Resepti
Reseptin pohjana käytin Soppa365:n (kuinkas muutenkaan) kreikkailaisen pannupizzan ohjetta. Pohjan ja osan pizzoista tein tätä ohjetta noudattaen, mutta osaan pizzoista tein perinteisemmän täytteen – niin lapsille kuin salami-pizzasta nauttiville aikuisille.
Miten onnistui
Hieman ristiriitaiset fiilikset. Pizzat onnistuivat ja tavalliksi pizzoiksi nämä olivat oikeastaan melko hyviä. Kreikkalainen pizza oli kasvispizza ja sellaisena erittäin maukas, varsinkin karamellisoidut sipulit ja feta sopivat erinomaisesti yhteen.
Samalla pitää kuitenkin todeta, eivät nämä oikein pannupizzoja olleet. Työstin taikinan liian ohueksi ja tein taikinan kanssa toisenkin virheen, se pitää muotoilla sopivan kokoiseksi ennen pannuun laittamista – nyt tämä jäi tekemättä ja se näkyi pizzojen ulkonäöstä (katso kuvat!) ja jouduin leikkelemään taikinaa vielä pannussa.
Tulen tekemään näitä toisenkin kerran, otan opiksi taikinan käsittelyn; jätän sen paksummaksi ja leikkaan etukäteen – tällä uskon pääseväni lähemmäs aitoa pannupizzaa rakenteessakin – maku ei nytkään hävinnyt Pizza Hutille; päinvastoin!
Päivän vinkki
Kuten alussa kirjoitin, pannupizza on ollut jo kauan ”pitäisi tehdä” -listalla. Aiemmin reseptien ja tämän ”pitäisi” -listan hallinta oli oman muistin varassa; joten homman heikoin lenkki oli tiedossa. Sittemmin olen järkeistänyt toimintaa, paljon. Käytännössä, kun näen mielenkiintoisen reseptin:
- Otan siitä kännykällä kuvan
- Tallennan reseptin, oikealla nimellä, OneDriven ”Reseptit” -kansioon
Näin kaikki reseptit, näen ne sitten lehdestä tai netissä on tallessa. Tällä hetkellä kansiossa on 470 kuvaa; joista osa sisältää useamman reseptin. Miten siis muistan tehdä tietyn ruuan, mistä olen ottanut kuvan ?
Käytän muistini tukena Trelloa, monissa asioissa. Käytän sitä kauppalistana kaupassa (kätevää kun esim. hedelmät yhtenä listana ja ostetut voi siirtää sivuun), mutta myös muistilistana. Minulla on taulu ”muista”, josta löytyy mm.:
- Ruuat / reseptit mitä haluan kokeilla, pannupizza löytyi tältä listalta
- Leffat mitä haluan katsoa, on ne sitten TV:stä tallenettu, Netflixissä, tai muualla
Suosittelen ottamaan Trellon käyttöön!