arvostelu matkailu

Lapland Hotel Oulu & Ravintola Oula

Oulun kaupungintalo

Paluumatkalla Ylläkseltä teimme pienen välipysähdyksen Oulussa; yövyimme pari yötä hotellissa ja juhlistimme vuoden vaihtumista illallisella.

Ennen reissua koitin googletella Oulun ravintoloita. Aivan ideaalia vaihtoehtoa ei löytynyt, mutta hotellimme ravintola sai paljon kehuja. Kun helppous otettiin mukaan yhtälöön, valinta oli selvä.

Hotelli

Hotellia valitessa tein tavallista vähemmän taustatöitä, myönnän että Lapland Hotelsin brändi houkutti. En ollut aiemmin majoittunut ketjun hotelleihin, mutta paljon hyvää olin kuullut. Joten valinta oli helppo; Sokos Hotellit, Scandicit ja Radissonit on jo koettu.

Toinen syy valintaan oli uima-allas / sauna -osasto, aiempi reissu Ouluun peruuntui koronan takia, jo silloin Lapland Hotel oli valittu kohteeksi, juuri tämän takia.

Kun hotelli tuli näkyviin, niin rakennus näytti niin ”kahdeksankymmentälukulaiselta” kuin mahdollista. Tämä oli kuitenkin onnistuttu häivyttämään jo aulassa; miten meni muualla?

Sijainti

Majoituksessa merkitsee sijainti; vaikka hotellia ei ollut aivan keskustassa niin sijainti oli meille toimiva. Keskustaan oli lyhyt (5min kävelymatka) ja toisaalta Ainolan puisto leikkipuistoineen ja sen läheiset puistoalueet olivat vieressä.

Huoneet

Rakennuksen ikä näkyi huoneessa ja eritoten käytävillä, jossain määrin. Huone oli kuitenkin remontoitu hyvin ja mikä vaikutti erittäin modernilta.

Erityisesti kylpyhuone erottui edukseen monista Suomessa vierailluista hotelleista, osaltaan tuoreehko (5v) remontti varmasti vaikutti asiaan. Mutta rehellisyyden nimissä, ajattelin avauksesta kuluneen vähemmän aikaa kuin 5v (tai sitten huone on remontoitu myöhemmin.

Ja kuten aina hotelleissa, huoneen valojärjestelmän käyttö on täysin oman logiikan varassa. Kahden yön majoitus ei tähän riittänyt.

Aamiainen

Aamiainen, tuo päivän tärkein ateria. Brunssien ystävänä tämä on yksi kriteereistä hotelleja varatessa. Olimme kuulleet hyvää Lapland Hotellien aamiaisista, joten odotukset olivat korkealla.

Emmekä pettyneet. Aamiainen oli erinomainen, suomalaisten hotellien standardeilla. Valikoima oli sopivan runsas (ei kuitenkaan laajimmasta päästä), mutta silti laadukas. Erityiskiitosta nostan riisipuurosta ainaisen kaurapuuron oheen, tuoreena paistetusta munakkaasta, sekä maukkaasta munakokkelista. Tämä ei ollut jauhoseosta jota liian usein kotimaisissa hotelleissa näkee.

Parkkeeraus

Hotellin alla on (pienehkö) parkkihalli, hotellille varattuja paikkoja ei montaa ole – joten paikka kannattaa varata, jos tätä haluaa hyödyntää. Toki kadunvarsipaikkojakin taitaa ympäristössä olla runsaasti.

Hallin suurin ongelma oli kuitenkin ahtaus. Tässä hotellin alkuperäinen rakentamisvuosi näkyy. Isoja pylväitä ja tiukkoja käännöksiä riitti. Autot ovat 30-40 vuodessa kasvaneet – ja näin autotallit ovat jääneet näille pieniksi. Tarkkana sai olla.

Parkkihallissa oli myös paikka sähköautojen lataukselle.

Uima-allas & sauna

Niin nämä, eihän näihin päästy – koronan takia kiinni. Tämän toki arvasimme jo ennen hotelliin tuloa, mutta varmuutta ei saatu aiemmin. Se missä palvelu petti oli, että yksityiskäyttöön saunoja kyllä olisi saanut. Tajusimme tämän liian myöhään, eikä tätä meille mainostettu (tai mainittu) vastaanotossa.

Lapland Hotels

Kaiken kaikkiaan Lapland Hotel oli positiivinen kokemus, pienet yksityiskohdat; kuten sopivan humoristiset ”huonekortit” tai mäntysaippua, toivat hyvän mielen.

Ensimmäinen suomalainen hotelliketju joka herättää tunnetta, että hotelleja voisi suosia. Ei vain samaa sisältöä eri kuorissa.

Ravintola Oula

Uudenvuoden aattona menimme illalliselle ravintolaan. Arvoimme kauan ala carten ja maistelumenun välillä. Ala cartesta löytyi hyviä vaihtoehtoja, mutta lopulta tarjoilija myi meille maistelumenun.

Ruoka oli yksinkertaisesti loistavaa, paitsi pääruoka. Kuten niin usein ravintoloissa niin pääruoka on pieni pettymys. Huikeat, maukkaat ja kekseliäät alkuruuat nostavat odotuksia, joita pääruoka ei lunasta. Sama tälläkin kertaa.

Ei, pääruoka ei ollut huono. Maukas ja toimiva kokonaisuus. Monessa ravintolassa olisin ajatellut tätä kiitettävänä pääruokana. Mutta hieman erikoisten alkuruokien jälkeen perinteisemmän pääruuan olisi pitänyt olla poikkeuksellista sopiakseen kokonaisuuteen. Sitä se ei ollut.

Kekseliäs

”Kekseliäät” ja ”Erikoiset”, käytin näitä sanoja yllä alkuruuista. Tämä ei ole liioittelua, kuten oheiset kuvat todistavat. Valitettavasti en kirjoittanut ruokien tarkkoja ruokia ylös, joten en saa niitä kuviin mukaan – mutta kuten sanonta menee, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kekseliäisyys paistaa näistä läpi.

Lasten annokset

Lapsille tilasimme burgerit ja kuten kaikki lasten vanhemmat tietävät; ruokaa on aina liian vähän, tai liikaa. Tällä kertaa sitä oli onneksi liikaa, sillä burgerit olivat erittäin maukkaat. Burgerien suurena ystävänä arvostin makujen yksinkertaisuutta, mehevää pihviä , maukasta (ja sopivasti grillattua) sämpylää ja rapeita ranskalaisia!

Vain yksi asia jäi harmittamaan, etukäteen olin listalta valinnut porotartarin osaksi menua. Halusin tätä maistaa – lopulta päädyin maistelumenuun, luottaen että tartar on osa tätä. Ei ollut.

No tulipahan tekosyy tulla uudelleen!

Loppupäätelmä

Ehdottoman lämmin suositus Lapland Hotel Oululle ja sen ravintolalle!

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.